Verkko oppiminen vie aikaa,mut on tuloksellista ja tehokasta,aika vain ei lisäänny.
1 year, 7 months ago.
4 comments so far
Oppiminen on kai aina aikaa vievä (ja epämiellyttävä) prosessi. Yhteinen toimintalähtöinen opettaminen (esim. wikeissä) on taas ainakin omien kokemusten mukaan opettajalle helpompaa ja vähemmän aikaa vievää (nyt en siis puhu ns. perinteisestä verkko-opetuksesta, jossa opettaja kirjoittaa yksin kaiken materiaalin ja pullauttaa sen opiskelijoiden saataville valmiina).
Nettityökalut ovat myös kumuloituvia. Välineiden oppimisen myötä voidaan rakentaa joko yhä monitahoisempia kokonaisuuksi tai tehostaa perusvälineillä aiempia toimintatapoja tai sekä-että. Netti ja kollektiivisuus pikemminkin säästää aikaa verrattuna pc-pohjaiseen työskentelyyn pc-ohjelmilla.
En ole opettamisen ammattilainen, mutta voin todistaa fraasin "learning by doing" eli tekemällä oppii todeksi. Verkkosähly on jo sinänsä opettanut yhden Siperian matkan verran. Teknologia laajentaa luokkahuonetta. Liitutaulun takana on toinen ulottuvuus.
@visualradio tuopa oli mainiosti sanottu Liitutaulun takana on toinen ulottuvuus.
Kollegani, joka ei ihan niin vikkelään ole uinut verkon ja teknologian käyttöön, totesi myös mainiosti asennemuutostaan: "Enhän minä (äidinkielen opettaja) ole kynääkään keksinyt. Oleellistä, että tiedän, mitä sillä tehdään."

1 year, 7 months ago by juhana2
Nettityökalut ovat myös kumuloituvia. Välineiden oppimisen myötä voidaan rakentaa joko yhä monitahoisempia kokonaisuuksi tai tehostaa perusvälineillä aiempia toimintatapoja tai sekä-että. Netti ja kollektiivisuus pikemminkin säästää aikaa verrattuna pc-pohjaiseen työskentelyyn pc-ohjelmilla.
1 year, 7 months ago by ubiq
En ole opettamisen ammattilainen, mutta voin todistaa fraasin "learning by doing" eli tekemällä oppii todeksi. Verkkosähly on jo sinänsä opettanut yhden Siperian matkan verran. Teknologia laajentaa luokkahuonetta. Liitutaulun takana on toinen ulottuvuus.
1 year, 7 months ago by visualradio
@visualradio tuopa oli mainiosti sanottu Liitutaulun takana on toinen ulottuvuus.
Kollegani, joka ei ihan niin vikkelään ole uinut verkon ja teknologian käyttöön, totesi myös mainiosti asennemuutostaan: "Enhän minä (äidinkielen opettaja) ole kynääkään keksinyt. Oleellistä, että tiedän, mitä sillä tehdään."
1 year, 7 months ago by annerongas